Rovaniemi Ville Syväjärvi raataa, rouhii ja taistelee ensi kesänä FC Santa Clausin punapaidassa.
Sinnikkyydellään monen katsojan lemmikiksi noussut Syväjärvi siirtyy Kakkoseen naapuriseura RoPS:sta, jossa hän pelasi viime kaudella 16 liigaottelua.
RoPS olisi halunnut Syväjärven "testiin" tammikuussa. Tiet eivät kohdanneet.
- Kiinnostusta oli, mutta sain kuulla RoPS:n try outista vasta kaksi päivää ennen kuin se alkoi, Syväjärvi sanoo.
- Santasta oli kyselty jo syystalvella, ja tänne oli hyvä tulla. Porukalla on potentiaalia taistella Kakkosen kärkisijoista.
Pukkien pelaajarinkiin on liittynyt ex-ropsilaisista myös kärkimies Antti Peura, jonka viime kausi meni Ylivieskassa. FC Lahdessa viime kaudella pelannut Mika Hänninen ja Matti Kilpelä ovat harjoitelleet Pukkien mukana. Puheenjohtaja Jarmo Ylipaavalniemi yrittää rustata sopimuksen molempien kanssa.
Ylipaavalniemi laskee, että jo nyt Santalla on lähes kymmenen liigassa potkinutta sopimuspelaajaa.